Rantuu Oy

PL 10
41401 LIEVESTUORE

(Liepeentie 4)

(014) 86 11 11
0400 - 546 765
fax: (014) 86 11 12

e-mail: rantuu(at)rantuu.fi
myös:  rantuu(at)rantuu.inet.fi

 

päivitetty 250212

 

Velázquez: "Pyhän Tuomas Akvinolaisen lohdutus"

La Catedral

Iglesia de Santiago

Iglesia de las santas Justa y Rufina

Teatro Circo

 

 

 

 

 

 

 

ORIHUELA

 

 

Orihuelan vanha kaupunki sijaitsee noin 25 kilometriä Torreviejasta sisämaahan päin ja noin 22 km Murciasta pohjoiseen eli Alicanten suuntaan.  Kaupungin keskusta sijaitsee ahtaassa paikassa vuoren ja joen välissä.  Kaksi vanhaa koristeellista siltaa (Puente del Poniente ja Puente del Levante) johtavat Río Segura-joen yli.  Río Segura on nykyisin täysin kuivunut, kun kaikki vedet on tarkoin johdettu kasteluvedeksi.  Aiemmin Río Segura on ollut purjehduskelpoinen aina Orihuelaan saakka. 

Orihuela tunnettiin jo roomalaisten ajalla ("Aurariola") samoin kuin arabien aikana ("Origüela").  Keskiajalla se oli alueen pääkaupunki.  Piispanistuin siellä on ollut vuodesta 1564.  On sen vuoksi hyvin ymmärrettävää, että Orihuelassa on paljon vanhoja rakennuksia.  Niitä on säilynyt maurien ajalta ja erityisen paljon 1300-1600-luvulta.  Peräti viisi rakennusta kuuluu "Espanjalaiseen kansallisperintöön".  Ne ovat
*  Tuomiokirkko, "La Catedral"
*  Santiagon kirkko, "Iglesia de Santiago"
*  Piispan palatsi, "Palacio Episcopal"
*  Santo Domingon koulu (entinen yliopisto) ja luostari, "Colegio e Iglesia de Santo Domingo", ja
*  Pyhien Justan ja Rufinan kirkko, "Iglesia de las Santas Justa y Rufina"

Tuomiokirkko on goottilaista tyyliä 1300-1500 luvulta.  Pohjoissivulla on kaunis renessanssiportaali "Puerta de la Anunciación".  Kirkkosalissa on mm. pakotettua hopeaa oleva alttariseinämä ja marmorinen alttari.  Kuorituolit ovat Mahagoni Borgialaisen veistämät.

Santiagon kirkko on myöhäisgoottilainen kirkko, jonka kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella rakennuttivat 1400-luvun lopulla isabellalaiseen tyyliin entisen moskeijan paikalle.   Kirkossa on marmorista ja jaspiksesta tehty pääalttari.  Siinä on Juan de Juanesin maalaus "Ehtoollisen vietto" sekä Francisco Salzillon veistoksia.  Kirkon aarteisiin kuuluu maalaus "Kristus",  jonka oletetaan olevan Benvenuto Cellinin (3.11.1500-13.2.1571) maalaama.

Vastapäätä tuomiokirkkoa sijaitseva Piispan palatsi on 1700-luvulta.  Romaanis-goottilaisessa ristikäytävässä on hiippakunnan museo.  Sen taideaarteisiin kuuluvat Diego Velázquezin maalaus "Pyhän Tuomas Akvinolaisen lohdutus" (vuodelta 1631), Jusepe de Riberan maalaus "Maria Magdalena" ja Rodrigo de Osonan "Pyhä Mikael".   Museon aarteisiin kuuluu niinikään paavi Calixtus III:n miniatyyrein koristettu messukirja 1400-luvulta.

 


"Piispanpalatsi, Palacio Episcopal"

 

Santo Domingon luostariin kuuluu barokkikirkko, joka on rakennettu vuosina 1654-1659.  Santo Domingo on perustettu jatkokouluksi (Paavin Bulla 1552), mistä se myöhemmin muuttui yliopistoksi (Paavin Bulla 1569), joka toimi lopulliseen lakkauttamiseensa eli vuoteen 1824 saakka.  Luostarirakennuksen työt on aloitettu vuonna 1553 ja saatiin päätökseen 1600-luvulla.  

 


Santo Domingon luostarin sisäpiha

 

Orihuelassa on useita mielenkiintoisia museoita, joista mainittakoon Arkeologinen museo ("Museo Arquelógico Comarcal"), joka sijaitsee Rubalcavan palatsissa (C. Francisco Díe, 25), Etnologinen museo ("Museo Etnológico") Desampadosin kylän kirkonaukiolla,  Diocesanon kirkkotaiteen museo ("Museo Diocesano de Arte Sacro") Tuomiokirkossa  (Santa Iglesia Catedral), Pääsiäismuseo ("Museo de Semana Santa") Merced-aukiolla,  koko Rubalcavan palatsi ("Palacio de Rubalcava") Francisco Díe -kadulla, runoilija Miguel Hernandezin kotimuseo ("Casa-museo de Miguel Hernandez") Miguel Hernandez -kadulla, ja  Takaisinvaltauksen museo ("Museo de la Reconquista"), joka sekin sijaitsee Rubalcavan palatsissa Francisco Díe -kadulla.

Orihuelan keskustassa on kapeita viehättäviä kauppakujia, joissa on lukemattomia hyvin varustettuja pieniä kauppoja.  Erityisesti korut ja kankaat ovat hyvin edustettuina kauppojen valikoimissa.  Kaupunki on pienuudestaan ja ahtaudestaan huolimatta hyvin vehreä, sillä kaikkialle on ahdettu puita ja kukkia.  Kaupungin pääkatu on reunustettu appelsiinipuin.  Se on sadon valmistuessa todella hauskan näköinen.

Orihuelassa sijaitsee teatteri Teatro Circo.  Se on alun pitäen perustettu Alicantessa vuonna 1892, mistä se muutti Orihuelaan vuonna 1907.   Sille rakennettiin ranskalaistyyppinen rakennus ja teatteri avattiin vuonna 1908.  Se rakennettiin siten, että se mahdollisti sekä sirkus- että teatteriesitykset.  Eräässä vaiheessa tila oli varustettu myös elokuvaprojektorein.  Nykyiseen asuunsa pelkästään teatteriksi Teatro Circo on muutettu ja kunnostettu vuonna 1995. 

Orihuelan kaupungin alue jatkuu rannikolle saakka ja ns. Orihuela Costan alueeseen kuuluvat rantakaupunkitaajamista Playa Flamenca, La Zenia, Dehesa de Campoamor, Mil Palmeras ja Pilar de la Horadada.  Alueen gofkeskuksista Villamartin, Real Club Campoamor ja Las Ramblas ovat niinikään Orihuela Costan alueella.   Playa Flamencassa on Orihuelan paikallishallinnon kaupungintalo, jossa on mm. hyvin varustettu turisti-informaatiotoimisto.

 


Orihuelan paikallishallinnon kaupungintalo Playa Flamencassa

 

Haluatko katsoa kartasta Orihuelan kaupungin sijainnin? Entä haluatko tutustua Orihuelan kaupungin karttaan?  Tarjolla ovat myös seuraavat Orihuela Costan kaupunginosakartat:
Punta Prima
La Zenia
Playa Flamenca
Cabo Roig
Villa Martin
Dehesa de Campoamor

Haluatko palata Tervetuloa -sivulle, tutustua uusiin, käytettyihin tai vuokrattaviin asuntoihin, tilata esitteitä tai ehkäpä kirjoittaa meille ajankohtaisia asioista tai kysymyksistä?'